Ensimmainen viikko Nepalin maan kamaralla on nyt takana. Alkupaivat Kathmandussa ovat menneet hammastellessa kaupungin moninaisuutta: tallaista erilaisten ihmiskasvojen ja kulttuurien kirjoa en ole tavannut matkoillani Intiassa. Vaikka Intiassakin ihmiset eri puolilla maata nayttavat erilaisilta ja puhuvat eri kielia, en ole ikina nahnyt siella vastaavaa: Kathmandun kadut ovat taynna tyystin eri nakoisia ihmisia, yhden sukujuuret ovat Intian Kashmirissa, toisen Intian tasangoilla, kolmannen perhe on tullut joskus vuorten yli Tiibetista, neljannen sukulinja johtaa ehka jonnekin Bhutaniin. Kathmandussa, jos missa, huomaa hyvin konkreettisesti sen, etta Nepal on aina ollut kansojen risteysasema. Sinne on tultu etelasta ja pohjoisesta, idasta ja lannesta, ja monet kauppareitit ovat halkoneet maata.

Siksi onkin ollut viehattavaa tutustua muutamaan paikalliseen ja kuulla heidan taustastaan. Eras takalainen ystavani on hienon ja monipuolisen kirjakaupan omistaja, jonka suku on muuttanut Nepaliin joitakin satoja vuosia sitten. Legendan mukaan perheen sukulinja ulottuu aina profeetta Mohammediin asti. Myohemmin perhe asettui ilmeisesti asumaan muinaiseen Persiaan, missa he olivat arvostettuja sufi-mystikkoja. Sielta perheen jaljet johtavat Afganistaniin ja edelleen Intian Kashmiriin, mista ystavani sukulinja saapui vihdoin Nepaliin. Taalla Nepalissa perhe kuuluu siis maan pieneen muslimivahemmistoon, mutta - jotta tarina ei olisi liian tavanomainen - heidan nyt jo kuollut isansa oli myos hyvin tunnettu kommunistipoliitikko. Hanen poikansa, kirjakaupanpitaja, kertoo tarinoita siita, kuinka hanen isansa tapasi kayda usein neuvostoaikana vierailulla Moskovassa tapaamassa sikalaisia puoluetovereita. Siksi myos kirjakaupanpitajan sisko sai laakarin koulutuksensa Moskovassa ja on kuulemma tavoiltaan enemman venalainen kuin nepalilainen!  

Toinen uusi tuttavuuteni kuuluu puolestaan takalaiseen sherpa-vahemmistoon, jotka ovat perinteisesti asustelleet Everestin vuoristoseudulla. Ystavani on kuitenkin muuttanut Kathmanduun, missa han toimii aktiivisesti yhdistyksessa, joka pyrkii parantamaan sherpojen asemaa. Hanen perheensa on buddhalainen: hanen miehensa on buddhalaisena opettajana Yhdysvalloissa New Orleansissa ja esimerkiksi hanen setansa on eraan vuoristossa sijaitsevan luostarin johtaja. 

Ehka uskomattomin tarina liittyy kuitenkin hanen nuorimpaan poikaansa, joka on julistettu uudelleen syntyneeksi lamaksi. Poika on nyt 14-vuotias, mutta ihan pienesta asti han on kertonut perheelleen jostakin kaukaisesta luostarista, joka on hanen oikea kotinsa. Takalaisen uskomuksen mukaan uudelleen syntyneen laman statuksen voi saada, jos lama voi myos kertoa luostarinsa nimen. Valitettavasti tama poika ei kuitenkaan muista luostarinsa nimea. Hanen aitinsa kertoi, etta pojalle on kuitenkin myonnetty laman nimike, koska useat korkea-arvoiset munkit ovat keskustelleet pojan kanssa ja tulleet siihen tulokseen, etta poika on tosiaankin lama. Munkit arvelevat, etta poika ei muista luostarinsa nimea, koska hanen edellisesta elamastaan on kulunut niin pitka aika. Hanen aitinsa kertoi myos, etta han on yrittanyt - tuloksetta - pitaa poikaa tavallisessa koulussa, mutta poika tulee aina paivan, parin jalkeen niin pahasti sairaaksi, etta hanet taytyy ottaa pois koulusta. Aiemmin poika oli buddhalaisessa luostarissa vuorilla, missa han viihtyi hyvin, mutta hanet taytyi tuoda kaupunkiin turvaan, kun maoistien hyokkaykset Everestin seudulla kavivat yha vaarallisemmiksi. 

...Aika uskomaton elamantarina, eiko totta?

Nyt on aika lopetella. Taalla Nepalissakin vietetaan tana viikonloppuna suurta juhlaa: maan hinduenemmisto juhlii intialaisten tapaan diwalia, jota kutsutaan takalaisittain tihariksi. Tana iltana kaikki talot valaistaan lyhdyin ja varikkain valoin, jotta vaurauden jumalatar Lakshmi loytaisi varmasti tiensa joka kotiin. Huomenna puolestaan newarit, jotka ovat yksi paikallisista etnisista vahemmistoista, juhlivat uutta vuotta. Ja lopulta ylihuomenna tihar huipentuu erityiseen juhlarituaaliin, jossa sisaret ja veljet muistavat toisiaan lahjoin ja siunauksin. Siinapa varmasti raportin aihetta ensi viikolla!