Pomputeltuani kymmenen tuntia paikallisbussin kyydissa maalauksellisesta maalaiskylasta toiseen saavuin viimein viime perjantaina Hampin pikkukylaan, joka on kuuluisa hienoista raunioistaan. Alueella oli muinoin, 1400-1600-luvulla, mahtava ja rikas valtakunta, jonka jaljilta kylan ymparistosta loytyy toinen toistaan hienompia temppeliraunioita ja monumentteja. Muutamat temppelit ovat niin hyvin sailyneita, etta istuessani siella ihan hiljaa varhaisen aamun hiljaisuudessa saatoin melkein nahda silmissani, milta rakennukset ja basaarit nayttivat parempina paivinaan. Melkein unenomaiseksi kokemuksen teki kuitenkin ymparoiva maisema: joka puolella melkein tummanpunaista kivea, valtavia lohkareita toistensa paalla ja rosioisia kallioita. Auringon noustessa tai laskiessa koko maisema muuttui unimaisemaksi, jota katsellessa unohti melkein hengittaa - niin kaunista kaikki oli.

Ainoa ikava puoli kokemuksessa oli, etta kuuluisien raunioiden vuoksi itse Hampin kylasta on tullut todellinen turistiloukko, jossa turistiparka on taukoamattoman tulituksen kohteena: kiskurihintoja pyytavat riksha-ajajat, postikortin ja turistioppaiden myyjat, rihkamamyyjat, matkatoimistojen virkailijat, pyoranvuokraajat ja koko joukko muita seuraa perassasi joka askeleella. Kaikeksi onneksi tunnelma itse raunioilla oli tyystin toisenlainen, ja parhaita hetkia olivat ne aamun varhaisimmat hetket, jolloin liikkella ei ollut viela juuri ketaan, vain jokunen laheiselle joelle aamupesulle suuntaava kappyrainen vanhus tai yksinainen kulkukoira.

Kolme paivaa Hampin kylassa kiitivat siis ohi nopeasti, mutta nyt olen taas matkalla muualle. Ihan pian, vajaan parin tunnin paasta hyppaan yojunaan, joka kiidattaa minut Intian piilaaksoon, Bangaloren kaupunkiin, missa aloitan taas totisen tyonteon:)  Journalisti ilmoittautuu jalleen palvelukseen!