Toissailtana en millaan saanut unta: Thaimaalaisessa ilmastossa tukevat eristeet eivat ole tarpeen, joten talojen paperinohuet seinat eivat juuri vaimenna aania. Ja toissailtana eristys olisi totisesti ollut tarpeen, silla aanekas joukko jossakin sokkeloisilla kujilla majataloni ulkopuolella tuntui pitavan kovasti lystia - kuului kiljuntaa ja huutoa. 

Tavallisesti majataloani ymparoivat kujat hiljenevat viimeistaan kymmenen jalkeen, silla alueella on muutamien majatalojen lisaksi vain tavallisia asuintaloja. Kun mekkalaa tuntui vain jatkuvan, nousin lopulta katsomaan, mista oli kyse. Ja kuinka vaarassa olin ollutkaan! Se mita olin luullut ilonpidoksi, osoittautuikin paniikiksi ja peloksi. Majataloni edessa yon pimeydessa parveili hataantynyt joukko ymparoivien talojen asukkaita, ja kun katsoin majataloni editse kulkevalle kujalle, nain tulen liekkien kajon. Laheinen majatalo oli syttynyt tuleen, ja liekit loimottivat korkealle kohti yotaivasta. Paikalle saapui myos palokunta, jonka tarkeimpana tehtavana oli estaa paloa leviamasta tiivisti rakennetun yhteison muihinkin taloihin. Tehtavaa hankaloitti viela se, etta asuinalueen autotie loppui majataloni kohdalle, ja palopaikalle vei vain kapea kavelykuja. Siksi palomiehet joutuivat parkkeeraamaan autonsa majataloni kohdalle ja vetamaan siita vesiruiskut 30-40 metrin paahan palopaikalle.

Omassa majatalossanikin jotkut matkailijat olivat hataantyneita: moni pakkasi tavaransa ja oli valmiina painumaan ovesta yon selkaan, mikali tulipalo alkaisi levata majatalomme suuntaan. Itse olin kummallisen tyyni: seurasin tilannetta majataloni edustalta ja mietin, kuinka odottamatta ja varoittamatta ihmisen elama voi kaantya paalaelleen. Varotoimena kavin toki huoneessani laskeskelemassa, etta ennattaisin varmaankin pakata tavarani tarvittaessa kymmenessa minuutissa, jos tilanne alkaisi nayttaa huolestuttavalta. Niin ei kuitenkaan kaynyt, ja aamuyolla palopaikalla oli enaa savuavia raunioita.

Seuraavana paivana kavin katsomassa palopaikalla ja tajusin, kuinka lahella tulipalo olikaan raivonnut: oman majataloni ja palaneen talon valilla oli oikestaan vain yksi rakennus. Palopaikka oli synkea naky. Siina missa edellisena paivana oli viela seissyt kaksikerroksinen majatalo oli nyt vain epamaarainen kasa mustuneita parruja jaljella. Myos monet tuulen alapuolella sijainneista majatalon viereisista taloista olivat karsineet palossa, siella taalla nain mustuneita kattoja tai puoliksi palaneita seinia. Kun palasin omaan majatalooni, kysyin majataloni emannalta, tiesiko han mika palon oli aiheuttanut. Han nosti vaieten esiin kynttilapakkauksen ja veti sielta esiin kynttilan: "Teidan lansimaisten turistien mielesta kynttilat ovat romanttisia, mutta te ette ymmarra, etta taalla ne ovat hyvin vaarallisia."

Mahtoiko palo tosiaan saada alkunsa jonkun Thaimaahan lomailemaan tulleen turistin varomattomuudesta? Nukahtiko han jattaen kynttilan palamaan? Yritin eilen etsia tapauksesta tietoa myos paikallisista sanomalehdista, mutta tietenkaan ne eivat raportoineet tapauksesta. Ja miksi olisivatkaan - 12 miljoonan ihmisen kaupungissa riittaa kerrottavaksi isompiakin tapauksia. Mutta silti: majatalon omistaneelle perheelle toissa yo oli suuri tragedia, josta toipuminen kestaa varmasti kauan.