Uusi vuosi 2007! Mitahan se mahtaa tuoda tullessaan?

Tuli mita tuli, ainakin vuosi on alkanut hienosti. Jatin Thaimaan ja Bangkokin pilvenpiirtajat taakseni uudenvuoden aatonaattona ja matkustin uuvuttavat 15 tuntia erinaisilla kulkuneuvoilla Kambozhan turismin mekkaan, Siem Reapiin. Kaupunki itse on melko surullinenkin todiste siita, mita akillinen turistibuumi voikaan tuoda mukanaan: kymmenessa vuodessa kaupunkiin on muuttanut arviolta 300 000 uutta asukasta, ja se on muuttunut polyisesta ja hiljaisesta maaseutuprovinssin paakaupungista miljoonan ihmisen asuttamaksi suurkaupungiksi. Ja kaikki tama sen vuoksi, etta Siem Reap sijaitsee vain muutaman kilometrin paassa Kambozhan kuuluisimmista turistinahtavyyksista, Angkorin temppeleista.

Muutoksen voima ja tahti on ollut uskomaton: Angkorin temppelit avattiin turisteille vain 13 vuotta sitten, jolloin pitkaan jatkunut punaisia khmereja vastaan kayty sisallissota lopulta paattyi. Silloin Siem Reapissa oli vain pari, kolme majataloa, ja harvalukuiset turistit saivat nauttia temppeleista lahes yksinaan.

Nyt kaikki on tosin - kaupunkiin on noussut viime vuosina toinen toistaan valtavampia hotelleja, monet viiden tahden hienostopaikkoja, jotka verottavat 300-500 dollaria yolta. Eras paikallisista hotelleista voi ylpeilla silla, etta muun muassa eras Angelie Jolie viipyi heidan vieraanaan viikkotolkulla, kun Angkorin rauniotemppeleissa kuvattiin Tomb Rider -elokuvaa! Kaupunkiin on myos muodostunut se kaikkien turistikaupunkien tavaramerkki: repputuristialue, jonka ymparisto on taynna halvempia hotelleja, baareja, matkamuistokauppoja ja internet-kahviloita.

Ikavinta muutoksessa on kuitenkin ollut, etta turistibuumi on nostanut maan hinnan kaupungissa pilviin: tata nykya keskustan tontista saa pulittaa jo satoja dollareita neliolta, mika merkitsee etta suurin osa paikallisista ei voi enaa uneksiakaan hankkivansa kaupungista maata perustaakseen hotellin tai ravintolan. Niinpa lahes kaikki uudet hotellit ovat tata nykya ulkomaalaisten omistuksessa. Ihmeellisinta on, etta jopa yritys, joka vastaa Angkorin rauniotemppeleille myytavien kalliiden turistilippujen myynnista, on vietnamilaisessa omistuksessa. Jotkut paikalliset mutisevatkin, etta turismi on tuonut mukanaan myos monia ikavia asioita: kun hotellin tai ravintolan perustamisesta on tullut niin kallista, kambozhalaiset itse joutuvat tyytymaan huonosti palkattuihin vaatimattomampiin toihin. He ajavat takseja ja turistirikshoja ja tyoskentelevat hotellien vastaanotossa. Eras paikallinen opas muisteli myos, etta ennen turistibuumia kaduilla ei koskaan nakynyt kerjalaisia, puhumattakaan ilotytoista, jotka ovat kuulemma myos loytaneet tiensa kaupunkiin turistibuumin kannustamana.

Mutta sittenkin, kaikista epakohdista ja ikavista puolista huolimatta, kun vierailija jattaa polyisen ja kaoottisen Siem Reapin kaupungin taakseen ja saapuu Angkorin temppeleille, han tietaa varmasti, etta matka tanne kauas Kambozhan sydanmaille kannatti. Toki ne ajat, jolloin Angkorin temppeleista saattoi nauttia ylhaisessa yksinaisyydessa, ovat ohitse. Tata nykya suosituimmissa temppeleissa, Angkor Watin temppelissa etunenassa, vierailee paivittain varmaankin tuhansia ihmisia. Etenkin auringonnousun aikaan Angkor Watin temppelille kulkee katkeamaton riksojen ja minibussien jono, silla temppelin ylimmasta kerroksesta, joka kohoaa yli 50 metriin, voi nahda auringon nousevan ymparoivan metsan keskelta.

Mutta viela tanaankin, jos vain nakee hiukkasen vaivaa, Angkorin temppelien lumovoimasta voi nauttia hetkisen ilman turistilaumoja. Itse vuokrasin kaupungista vaihteettoman pyoran, jolla kuljin temppelilta temppelille nauttien hitaasta taivalluksestani ja seuraten ihmisten elamaa temppelien valilla sijaitsevissa pienissa kylissa. 

Ostettuani kolmen paivan passin temppeleille lahdin joka aamu pyorallani hotellista jo ennen puoli kuutta. Matkaa lahimmalle temppelille kertyi kuusi kilometria, mutta matka taittui nopeasti hyvaa, pinnoitettua tieta pitkin. Kiertelin temppeleita omaa tahtiani ja valttelin niita temppeleita, joissa tiesin johonkin tiettyyn aikaan olevan paljon turisteja. Niinpa menin katsomaan aamun sarastusta kuuluisalle temppelivuorelle, jonne saapuu joka ilta jopa pari tuhatta ihmista katsomaan auringonlaskua. Auringonnousun aikaan temppeli oli sen sijaan tyhjillaan: koko alueella oli lisakseni vain kaksi muuta turistia. Muistan myos varmasti pitkaan, kuinka lahestyin hitaasti aamuhamarissa pyorallani valtavaa temppelialuetta kiertavaa muuria ja nain muuriin tehdyn vaikuttavan portin suurenevan hitaasti mita lahemmaksi sita paasin. Saatoin kuvitella mielessani, kuinka vaikuttava naky myos vuosisatoja sitten portti oli, kun kuningasta tapaamaan tulleet matkalaiset saapuivat aamuhamarissa muurille, ensimmaisten kylalaisten sytytellessa pikku hiljaa tulia ruokaa valmistaakseen. Nytkin tien molemmin puolin nain siella tiella tuikkivan valon tai pienen nuotion. 

Ja miten uskomattoman vaikuttavaa olikaan kiiveta lopulta, yli kymmenen kilometrin aamuisen pyoramatkan paatteeksi, viela hiljaisen temppelin portaita. Istua sitten temppelin tornin juurelle ja vain nauttia hiljaisuudesta, katsella hiljaa valtavia jumalten veistoksia, jotka piirtyivat hienosti temppelin ymparilla leviavan viidakon vehreytta vasten. Silloin luulen tavoittaneeni jotakin - pienen erityisen hetken -menneisyydesta, vuosisatoja sitten kukoistaneen imperiumin suuruuden paivista.