Lämpömittari ulkona näyttää yli kymmenen asteen lukemia - olen taas takaisin Suomessa, vähän hämmentyneenä ja matkasta ja aikaerosta väsyneenä. Takana on viiden kuukauden vaiherikas matka, jonka sulattelussa menee varmasti vielä tovi. Tässä viimeisessä kirjoituksessani haluan kuitenkin vielä kertoa vierailustani yhdessä maailman suurimmasta uskonnollisista juhlista, hindujen Kumbh Melassa.

Koska paluulentoni Suomeen oli Delhistä, minun täytyi palata Kambodzhasta takaisin Intiaan. Siksi lensin Phnom Penhistä Bangkokin kautta ensin Kalkuttaan, missä vietin päivän Intian kulttuuripääkaupungin nähtävyyksiä katsellen. Seuraavana iltana hyppäsin yöjunaan, joka puksutteli Allahabadin kaupunkiin.

Allahabad on muun muassa maineikkaasta yliopistostaan ja merkkimiehistään - ja -naisistaan, esimerkiksi Indira Gandhi oli kotoisin Allahabadsta - tunnettu kaupunki. Se on tyypillinen intialainen kaupunki, jonka ahtailla kaduilla kulkevat niin lehmät ja polkupyörärikshat kuin hevosvankkurit ja autotkin - kukin taitavasti toisiinsa törmäämistä vältellen. Se on tyypillinen kaupunki, jonka katuja reunustavat kaikenkarvaiset pikkuputiikit, joista voi ostaa mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, ja pienet teetuvat ja ruokakojut, joiden ympärille paikalliset miehet kokoontuvat aamuisin ja iltaisin seisoksimaan höyryävät teemukit kourissaan.

Allahabad on kuitenkin myös näyttämö yhdelle maailman suurimmista uskonnollisista juhlista. Joka 12. vuosi kaupungissa pidetään valtava hindujen Kumbh Mela -juhla, joka kerää miljoonia pyhiinvaeltajia ympäri Intiaa. Viimeisin täysimittainen Kumbh Mela järjestettiin vuonna 2001. Silloin vieralijoiden määräksi arvioitiin 17 miljoonaa. Seuraavaa suurkoitosta saadaan odottaa vielä kuusi vuotta, mutta tänä vuonna Allahabadissa järjestettiin hieman pienempi Mela, jonne sinnekin saapui miljoonia ja miljoonia pyhiinvaeltajia.

Tämän vuoden Kumbh Mela alkoi tammikuun alkupuolella ja loppuu 16. helmikuuta. Juhlapaikka sijaitsee Ganges- ja Jamuna-jokien yhtymäkohdassa, jota kutsutaan Sangamiksi. Sangam on hindujen mytologiassa erityisen pyhä paikka, jonka pelkän näkemisen uskotaan parantavan monenlaisista taudeista ja vaivoista. Pyhiinvaeltajat saapuvat Sangamille kylpeäkseen sen parantavassa vedessä ja tuovat mukanaan muovipulloja ja -kanistereja, joihin he keräävät jokien pyhää vettä kotiin vietäväksi. Kotona pyhää vettä käytetään ainoastaan hyvin poikkeuksellisissa uskonnollisissa seremonioissa, kuten osana häämenoja. Tippoja Sangamin pyhästä vedestä voidaan myös valuttaa kuolinvuoteellaan olevan huulille, koska veden uskotaan parantavan kivuista.

Tavallisten pyhiinvaeltajien ohella Kumbh Mela vetää puoleensa myös hindujen pyhiä miehiä, eri koulukuntiin kuuluvia sadhuja, jotka saapuvat eri puolilta Intiaa. Kyse on kirjavasta joukosta: osa sadhuista saapuu Kumbh Melaan suoraan erakkomajoistaan jostakin kaukaisista metsistä tai vuoristosta, osa taas varakkaista jooga- ja meditaatiokouluista; osan kaulaa ja käsiä koristavat painavat korut ja amuletit, toiset ovat tuhkanneet ihonsa harmaaksi ja pukeutuvat pelkkään lannevaatteeseen. Joukossa on paljon teeskentelijöitä, jotka saapuvat juhlaan vain pyhiinvaeltajien lahjoitusten toivossa tai polttaakseen hashista ja pitääkseen hauskaa, mutta on joukossa muutamia oikeitakin sadhuja - niitä, joiden kerrotaan seisseen yhdellä jalalla seitsemän vuotta tai eläneen 20 vuotta vuoristoluolassa.

Tavalliselle vierailijalla Mela on kuitenkin ennen kaikkea uskomaton sirkus: pölisevälle hiekkamaalle rakennettu valtava telttayhdyskunta, jota jatkuu silmänkantamattomiin. 25 neliökilometrin alalle rakennettu yhteisö on kuin valtava kaupunki, joka nousee kuukaudeksi kuivalle joenpohjalle. Sadekauden aikana sama alue on kokonaan Gangesin ja Jamunan vesien peittämä, pelkkä aava järvi, mutta Kumbh Melan aikana aluetta halkovat väliaikaiset tiet ja ponttonisillat, löytyypä alueelta kauppakatukin, josta voi ostaa mitä tahansa televisioista ja kengistä alkaen. Järjestystä alueella valvovat Allahabadin maakunnan muista osista avuksi saapuneet tuhannet maakunnan virkamiehet, poliisit ja terveysviranomaiset.

Ehkä uskomattomin näky vierailijaa kohtaa kuitenkin iltaisin. Illan pimennyttyä alue kylpee karnevaalimaisessa väriloistossa, kun jokaisen uskonnollisen yhdyskunnan sisäänkäynnilleen rakentamat värivalot sytytetään. Omituista, liki surrealistista tunnelmaa lisää tuhansien keittonuotioiden savusta ja hiekkapölystä paksu ilma, joka tunkeutuu joka puolelle sieraimiin ja kurkkuun ja kirvelee silmiä. Alueen kadut täyttyvät iltaisin uskonnollisen rihkaman myyjistä, kaapuihinsa kietoutuneista sadhuista ja sadoista ja tuhansista pyhiinvaeltajista, ja leireistä kantautuvat uskonnollisissa seremonioissa käytetyt pyhät laulut.

Monin tavoin Kumbh Mela on kuin Intia pienoiskoossa: mikrokosmos, jossa kauppiaat, kerjäläiset, huijarit ja pyhiinvaeltajat elävät rinta rinnan; jossa kaupallisuus ja hengellisyys lyövät kättä; mikä-mikä-maa, jonka näennäisen kaaoksen keskellä vallitsee kuitenkin jonkinlainen järjestelmällisyys ja loogisuus. Ja juuri siksi se oli minulle mainio paikka sanoa hyvästit sille Intialla, jota rakastan ja jota inhoan; Intialle, joka valloittaa minut värikylläisyydellään ja väsyttää arvaamattomuudellaan. Sille Intialle, josta palasta taidan kantaa mukanani vielä täällä talvisessa Suomessakin.